Frisbeegolf Ruka ylläpitää Kuusamossa kolmea rataa, Hirsikangasta sekä Rukan PRO ja AM ratoja. Jokaisesta radasta löytyy video YouTubesta , joten niiden kautta pääset tutustumaan ratoihin. Videot löytyvät myös tämän sivun oikesta laidasta. Näiden ratojen lisäksi Kuusamossa löytyy radat myös Tropiikista, Oivangin leirikeskuksesta ja Rukan Salongista.
Rukan ytimestä lähtevä 21 väyläinen haastava pro-tason rata. Rata pitää sisällään monipuolisia heittoja vaativia väyliä sekä paljon korkeuseroja. Radalla pääsee nauttimaan liidätyksestä, mutta samalla pitää pystyä pelaamaan todella hyvin kontrolloituja heittoja. Jo pelkästään maisemien takia kannattaa lähteä kierrokselle, maisemat ovat parhaimmillaan aurinkoisina iltoina auringon jo hieman laskiessa kohti taivaanrantaa. Yöttömän yön aikaan radalla voi pelata kellon ympäri!
.
RUKA DISC GOLF PARK PRO – RATAKARTTA
Rata sijaitsee raviradan vieressä (raviradantie 15), noin viiden kilometrin päässä Kuusamosta. Rata on vaativa metsärata, joka vaatii pelaajalta tarkkaa pelaamista, mutta muutamilla väylillä pääsee heittämään myös kovilla tehoilla. Radalta löytyy metsärännien lisäksi saariväylä, porttimando ja ob-alueita, jotka haastavat pelaajan monipuolisuutta. Rata on perustettu 2014, jolloin se oli 9-väyläinen. Vuonna 2018 rataa kehitettiin ja samalla siitä tehtiin täysimittainen. Kesän 2019 aikana kehitystyötä on jatkettu ja viimeistään syksyllä 2020 kaikki suunnitellut muutokset on saatu tehtyä. Radalla käytetään tulevaisuudessa kahta layouttia, joita vaihdellaan pariin otteeseen kesän aikana.
.
HIRSIKANGAS – RATAKARTTA
Rukalla sijaisteva aloittelijaystävällinen talvijärven laskettelurinteessä oleva rata. Radalta löytyy korkeuseroja, joten liidätystä on myös luvassa. Rata on suunniteltu lajia vähemmän harrastaneiden tarpeiden mukaiseksi. Aktiiviharrastaja pääsee radalla kehittämään lähipeliään, joka on usein se, jolla kisoissa tehdään tulos. Radan maisemat ovat tuttuja rukan maailmancupin kisoista. Radan vieressä on hiihtostadionin alue, jossa on hyvä tehdä heittotreenejä.
.
RUKA DISC GOLF PARK AM – RATAKARTTA
Holiday Club Tropiikin pihapiirissä sijaitseva aloittelijaystävällinen rata tarjoaa perheille hyvät puitteet lajin harrastamiseen. Aloitteleva heittäjä saa radalla onnistumisen elämyksiä ja radan lyhyet väylät mahdollistavat holareiden synnyn. Tämä rata on sellainen, jossa moni paikallinen lajin harrastaja on heittänyt ensimmäisen holarinsa. Enemmän lajia harrastaneen kannattaa lähteä kierrokselle puttereiden ja midareiden kanssa ja hakea lähipeliin varmuutta.
.
TROPIIKKI – RATAKARTTA
.
.
Oivangin leirikeskuksen ja Rukan Salongin radat ovat molemmat 9-väyläisiä metsäratoja. Molemmissa on kivituhkaheittopaikat ja itsetehdyt opasteet. Salongin ja Oivangin radat palvelevat pääasiassa heidän omia asiakkaaitaan, mutta molemmilla radoilla on lupa käydä pelaamassa.
Ruka Disc Golf Park PRO
RUKA DISC GOLF PARK PRO – RATAKARTTA
Hirsikangas
HIRSIKANGAS – RATAKARTTA
Ruka Disc Golf Park AM
RUKA DISC GOLF PARK AM – RATAKARTTA
Holiday Club Tropiikki
TROPIIKKI – RATAKARTTA